Jouluista pakkopullaako?

Joulun odotukseen kuuluu monessa kodissa leipominen. Leivotaan pipareita, pikkuleipiä ja usein myös pullaa. Itse kunkin joulupullataikinaan on varmasti joskus eksynyt vähintäänkin pieni annos pakkopositiivisuutta. Joulu lähestyy, lomakin on lähes oven takana ja kaikkialla viestitään vuoden riemukkaimmasta juhlasta. Ilon, valon ja rauhan juhlasta. Pitäisi iloita ja olla kiitollinen mutta siltä ei ehkä kuitenkaan tunnu. Iloa väännetään silti taikinaan väkisin ja hupsis, tuli onkin yllättäen irti. Keittiö on sakeana jauhoista ja palaneen pullan kärystä, eikä kukaan tiedä, mitä oikein tapahtui. Tuli raivo, pahoja sanoja ja ovien paukuttelua. Oho!

Naistenlehdet, sosiaalinen media, erilaiset blogit, uutiset ja monet elämäntaidon oppaat kehottavat pitäytymään positiivisuudessa. Onhan positiivisuus avain parempaan elämään, avain iloon ja onneen, avain ulos pimeästä kohti valoa ja parempaa elämää. Tällaisen viestitulvan keskellä oma paha olo saa entistäkin tummempia sävyjä ja syyllisyys nostaa päätään: minussa on jotain vikaa, jotain väärää. Minä en kelpaa.

Todellinen, aidosti ihmisen syvältä kumpuava ilo ja positiivisuus on valtava voimavara. Sen aitous ja todellisuus kumpuaa rehellisyydestä, siitä ymmärryksestä että kukaan meistä ei kykene erottamaan valoa pimeästä, ellei ensin ole nähnyt ja kokenut pimeää. Kriisit kuuluvat elämään ja näin ollen olemme kaikki joskus eläneet ja kokeneet pieniä ja isoja kriisejä. On ahdistanut, pelottanut ja elämä on näyttäytynyt harmaalta. Viha omaa itseä ja omaa elämää kohtaan on saattanut nostaa päätään. Olo on ollut monin tavoin sietämätön ja päivät ovat usein täyttyneet kyynelistä.

Epätoivoinen ja ahdistunut ihminen on altis tarttumaan lehtien, kirjojen ja sosiaalisen median kiitollisuus- ja positiivisuustehtäviin. Hän koittaa ryhtyä lähes väkisin rustaamaan omaa kiitollisuuslistaansa, vaikka todellisuudessa hänestä tuntuu siltä, että juuri nyt kiitollisuutta ja positiivisuutta voisi heittää sillä kylmällä ja mahdollisimman terävällä kivellä. Voi myös olla, että kirjakauppojen elämäntaito-oppaiden loputon runsaus vie mukanaan. Kukapa meistä ei haluaisi epätoivonsa hetkellä, että ainakin jokin oppaista tarjoaisi avun, helpottaisi kipua ja näyttäisi tietä valoon.

Mikään opas tai positiivisuusharjoitus ei välttämättä aina yksin auta. Voi olla, että ne raottavat pimeän huoneen ovea mutta aivan yhtä mahdollista on se, että ne voivat jopa pahentaa kriisiytyneen ihmisen oloa ja lopulta saada hänet raivon valtaan ja näin kriisi lähtee syvenemään entisestään. Kriisiytynyt ihminen muuttuu aina vain vihaisemmaksi ja surullisemmaksi.

Miten ihmeessä näin voi käydä? Kriisiytynyt ihminen kokee yleensä valtavaa huonommuuden ja epäonnistumisen tunnetta, koska oman entisen hyvän elämän eteen on jämähtänyt ehkä jotain äärimmäisen pelottavaa ja uhkaavaa. Kaikkialta pursuava 
ole positiivinen ja muista kiitollisuus -ryntäys vain syventää tunnetta epäonnistumisesta ja huonoudesta. Kriisiytynyt ihminen kysyy, miksi hän ei osaa olla kiitollinen ja iloinen. Hän ei osaa sitä siksi, että hänen ei kuulukaan olla positiivinen ja kiitollinen, sillä hän voi huonosti. Ei voi tuntea kiitollisuutta, onnea ja iloa, kun jokin ihmiselle itselleen tärkeä elämänalue on romahtanut. Toisten silmissä ehkä pieneltäkin näyttävä epäkohta voi olla kriisiytyneen ihmisen kokemusmaailmassa valtava ja vain se on oleellista.

Kun ystäväsi tai läheisesi on kriisiytynyt

  • riittää, että olet olemassa hänelle, riittää että vain olet hänen kanssaan,
  • älä neuvo tai kerro, kuinka vaikeaa sinulla/naapurilla/yhteisellä ystävällänne on tai miten hirveää elämä on maissa, joissa sotatila on arkipäivää tai miten valtava onkaan Suomen leipäjono. Jokaisen ihmisen kriisi on aina suhteessa ihmisen omaan elämään, eikä sitä voi eikä missään tapauksessa saa verrata yhtään mihinkään. Neuvominen ei ole empatiaa – kriisiytyneen ihmisen tunteisiin ja oloihin liittyminen on empatiaa,
  • sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, sillä jos teet jotain joka sinun mielestäsi auttaa ystävääsi ja läheistäsi, toimintasi saattaa saada kimmokkeensa omista tarpeistasi, ei kriisiytyneen ystäväsi tai läheisesi tarpeista,
  • voit kysyä, mitä kriisiytynyt läheisesi tarvitsee mutta muista, että sinun tulee olla valmis ottamaan vastaan se, ettei hän osaa tarvita yhtään mitään. Sinun on siis kestettävä torjunta ja silti kyettävä olemaan olemassa kriisiytyneelle läheisellesi. Hän osaa ehkä tarvita vain sinun läsnäoloasi ja sillä hetkellä se riittää.

Kun koet olevasi kriisissä

  • ole sitä avoimen rehellisesti: sinun ei tarvitse olla yhtään mitään, sinun ei tarvitse hymyillä, iloita tai tehdä jotain sellaista, johon et kriisisi vuoksi pysty,
  • anna itsellesi lupa vetäytyä: sinun ei tarvitse olla olemassa ketään muuta kuin itseäsi varten,
  • päästä lähellesi vain sellaisia ihmisiä, joihin voit varmasti luottaa, sellaisia ihmisiä, jotka eivät neuvo, sellaisia ihmisiä joiden seurassa koet olevasi turvassa ja hyväksytty, sellaisia ihmisiä jotka kestävät sen, ettet juuri nyt jaksa yhtään mitään,
  • hae ulkopuolista ammattiapua. Terapeuttinen keskustelu ja tunteiden läpikäyminen avaa kriisiytyneen mielesi lukkoja. Ulkopuolinen asiantuntija-apu on myös puolueeton ja ehdottoman luottamuksellinen tuki, silloin kun elämä tuntuu sortuvan,
  • puolusta oikeuttasi käydä kriisisi läpi pohjamutia myöten. Muista kuitenkin myös, ettet elä kriisiäsi ympäristösi kustannuksella. Saat ja voit olla vihainen, masentunut, surullinen ja negatiivinen. Älä kuitenkaan vieritä kaikkea läheistesi niskaan, vaikka kuinka tekisikin mieli tehdä niin. Muista samalla, että tuo mieliteko on sekin täysin inhimillinen ja kuuluu usein kriisiytyneen mielen oireisiin. Älä siis syytä itseäsi siitä, että haluaisit koko maailman kantavan kriisiäsi. Sinäkin olet ihminen.

Kun olosi helpottaa ja koet parempia päiviä, ryhdy tekemään sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli ja olo: mene kahville yksin tai turvallisen ystävän kanssa, käy kävelyllä tai lenkillä, kokeile mennä ihmisten ja elämän virtaan ja tunnustele, miltä tuntuu. Jos tuntuu yhä pahalta, anna itsellesi oikeus vain olla ja toipua ja kokeile kaikkea myöhemmin uudestaan.

Jos joku kokee, että olet rasittava, ärsyttävä ja tartutat kaikkiin pahaa oloa ja negatiivisia tunteita, muista että sinun tunteesi ovat sinun tunteitasi ja muiden tunteet ihan heidän ikiomia tunteitaan, joista sinä et ole vastuussa. Muistathan kuitenkin myös, ettei kriisisi saa olla tekosyy pahoittaa muiden mieltä.

Selätä pakkopositiivisuuspulla ja elä kriisisi rehellisesti läpi. Voin omakohtaisesti sanoa, että se kannattaa, vaikka se tuntuu äärimmäisen pahalta ja melkein ylivoimaisen vaikealta. Muiden ilon keskellä on vaikea voida huonosti. Siitäkin huolimatta, anna itsellesi lupa tuntea ja kokea rehellisesti kaikki se, mitä tunnet.

Jos piparin- ja pullantuoksuinen joulu ei tänä vuonna tunnu omalta, unohda pullat ja piparit ja anna itsellesi joululahjaksi rehellisiä tunteita, omaa aikaa ja tilaa ja lähellesi sellaisia ihmisiä, jotka pitävät sinusta juuri sellaisena kuin sinä tänä jouluna tunnet olevasi.

 

Teksti ja kuva: Ria Tuomas-Kettunen